Jorma Marjokorven historian esitys 28.7. 2024
Säämingin seurakunnan synty 1500-luvun alussa
Jorma Marjokorpi: Historialuento Säämingin seurakunnan 350 vuotisjuhlassa Savonlinnan Kirkkoniemessä 28.7.2024
Savossa Ruotsin itärajalla elettiin 1400 ja 1500 lukujen vaihteessa murroskautta. Itä-Savon väestö oli 1400-luvun lopulla siirtynyt nopeasti erätaloudesta viljelytalouteen. Muutos synnytti alueelle lisää pysyvää asutusta. Samaan aikaan olot jatkuivat rauhattomina, sillä ruotsalaisten ja venäläisten välillä vallitsi erimielisyys Pähkinäsaaren rauhan rajalinjasta. Rajariita aiheutti 1300-luvulta 1500 luvun lopulle asti jatkuvia kahakoita sekä puolin ja toisin tehtyjä ryöstöretkiä.
Rajakahakoissa oli pitkälti kysymys savolaisten ja karjalaisten erä-, kalastus- ja kaskeamisoikeuksista. Mutta Moskovan vallattua v. 1480 Novgorodin riidat siirtyivät valtiolliselle tasolle Ruotsin ja Moskovan välisiksi. Venäjästä tuli Ruotsin vihollinen.
Levotonta itärajaa rauhoittamaan Juvan pitäjään Kyrönsalmeen rakennettiin vuonna 1475 Olavinlinna. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin alueelle perustettiin Säämingin seurakunta. Seurakunnan perustaminen oli jatkumoa sille, että Ruotsin vaikutusta Savon itärajalla vahvistetaan.
Uuden seurakunnan perustamista ei kuitenkaan pidä nähdä vain maallisen hallinnon vahvistamisena. Kyllä siihenkin aikaan seurakuntia perustettiin ennen muuta siksi, että evankeliumin sanoma tavoittaisi ihmisiä. Kirkonmiehillä – ja varmasti ainakin osalla virkamiehistä – oli huoli ihmisten sielun autuudesta. Olavinlinnan rakentaja Eerik Akselinpoika Tott oli kirjoituttanut linnan muuriin linnan valmistuttua: ”Herran vuonna 1475 rakennutin minä Erik Akselinpoika tämän linnan Jumalan kunniaksi, Kristukselle ja pyhälle kristinuskolle vahvistukseksi.” Näissä sanoissa ei välttämättä ollut kysymys vain kuninkaan hallinnon poliittisesta retoriikasta.
Säämingin seurakunnan perustaminen
1500-luvun alussa Savossa oli kaksi seurakuntaa eli kirkkopitäjää: kohta Pähkinäsaaren rauhan jälkeen v. 1329 perustettu Savilahti (Mikkeli) ja v. 1442 siitä erotettu Juva. Vuonna 1504 Tukholmassa pidetyssä valtaneuvoston kokouksessa Turun piispa Lauri Suurpää esitti Suomen liian laajojen kirkkopitäjien jakamista ja uusien seurakuntien perustamista. Piispan mukaan ihmisten oli vaivalloista käydä kirkossa kymmenien penikulmien päästä. Lapsetkin jäivät helposti kastamatta. Valtaneuvosto hyväksyi esityksen ja määräsi piispan sekä käskynhaltija Erik Turenpoika Bjelken jakamaan laajat pitäjät pienemmiksi.
Kaikki Säämingin kirkkopitäjän perustamista koskevat asiakirjat ovat hävinneet. Säämingin pappila Ritalanmäellä paloi arkistoineen Isovihan aikana v.1719. Turun palossa runsas sata vuotta myöhemmin tuhoutui valtava määrä keskiajan historian dokumentteja. Viimeisin isku oli Säämingin kirkonarkistojen tuhoutuminen Savonlinnan tuomiokirkon mukana talvisodan pommituksessa.
Varhaisin tunnettu Säämingin seurakunnan ja kirkon olemassaolosta kertova asiakirja on vuodelta 1510. Se on käskynhaltija Bjelken Säämingistä lähettämä kirje Naantalin luostariin. Näyttää siis siltä, että Säämingin seurakunnan perustamiseen ryhdyttiin ripeästi vuoden 1504 valtaneuvoston kokouksen jälkeen. Säämingin historian kirjoittaja Pekka Lappalainen sanoo, että ensimmäinen kyseeseen tuleva ajankohta lienee syksy 1504.
Säämingin seurakuntaan liitettiin Juvan seurakunnan itäiset alueet; suurin osa nykyisestä Puumalasta, Sulkavasta ja Rantasalmesta, Sääminki, Kerimäki sekä Haukiveden pohjoispuolelta Kangaslampi ja Heinävesi sikäli kuin siellä oli pysyvää asutusta. Varhaisin tieto väkiluvusta on 1540-luvun alusta; Säämingissä oli silloin 1413 jousta eli täysi-ikäistä miestä. Kun luku kerrotaan viidellä olettaen, että miehellä on vaimo ja kolme lasta, saadaan pitäjän asukasluvuksi runsaat 7000.
Säämingin ensimmäinen kirkko
Uusi seurakunta tarvitsi kirkon. Kirkon paikaksi valittiin kulkuyhteydet ja turvallisuusnäkökohdat huomioiden tämä Laitaatsalmen lähellä oleva niemi. Tänne oli helppo tulla eri puolilta laajaa kirkkopitäjää, kesällä vesitse ja talvella jäitä pitkin. Muita teitä ei tuohon aikaan vielä ollut. Olavinlinnan läheisyys toi turvaa ja salmen takana etelässä oli pitäjän väkirikkain kylä Pihlajaniemi.
Arkkitehti Juhani Raunio ryhtyi Marko Ruuskasen avustamana 2000-luvun alussa tutkimaan Kirkkoniemen aluetta. Maaperätutkimusten ja koekaivausten tuloksena hän määritteli ensimmäisen kirkon paikan nykyisen hautausmaan pohjoislaidalle. Paikalta löytyi palojälkiä; hiiltä, osittain maatunut ja palanut hirsi, sulanutta lasia ja 1600-luvun kolikoita. Maasta löytyi myös hautapaaden kappaleita. Paasi oli täällä harvinaista punaista öölantilaista savikiveä. Kirkon lattian alle oli siis ollut haudattuna joku merkkihenkilö. Tulipalossa paasi on pirstoutunut niin pahasti, ettei tekstiä ole saatu koottua.
Messun jälkeen kannattaa käydä katsomassa kirkon paikalla olevaa muistokiveä.
Raunio arvioi kirkon rakentamiseen kuluneen kolmisen vuotta, ehkä vuodet 1507-1509, jos aika lasketaan hirsiin tarvittavien tukkien kaatamisesta rakennuksen valmistumiseen asti. Kirkon rakentaminen oli vaativa ponnistus harvaanasutussa, pitkien etäisyyksien pitäjässä. Kyläkunnat oli velvoitettu toimittamaan puutavara ja lähettämään työvoima työmaalle. Paikan päällä työtä saatiin ilmeisesti tehdä rauhassa. Kuitenkin samaan aikaan kauempana Säämingissä venäläisten joukot, jotka olivat oppineet kiertämään Olavinlinnan kaukaa, liikkuivat hävitysretkillä.
Jonkinlaisen kuvan sitä, miltä kirkko on näyttänyt, saamme maanmittari Lorentz Röösin kartassa olevasta kirkon kuvasta. Kartta on yli 100 vuotta myöhäisemmältä ajalta. Kirkko on ollut ns. pitkäkirkko, pohjakuvio siis suorakaide itä-länsi suunnassa, melko jyrkästi nouseva katto. Katolla keskellä kapeneva torni, huipussa risti. Sisäänkäynti kirkkoon on ollut eteläisen pitkän seinän puolella.
Juhani Raunion mukaan kirkko on ollut aika pieni, pohjapinta-ala ehkä 100 m2. Katolisena aikana kirkkojen ei tarvinnut olla suuria, sillä seurakunta seisoi messun ajan. Myöhemmin luterilaisena aikana kirkot rakennettiin huomattavaksi suuremmiksi. Kirkon esineistöstä on säilynyt kaksi puuveistosta. Ne esittävät Neitsyt Mariaa ja pyhää Erasmusta. Veistokset ovat nykyisin Kansallismuseon hallussa. Aiemmin ne olivat Olavinlinnan kappelissa.
Hirsirakenteinen kirkko seisoi paikallaan yli 200 vuotta. Salamaniskusta syttynyt tulipalo poltti sen v. 1716, Isovihan aikana.
Pappilan rakentaminen
Uusi seurakunta tarvitsi myös pappilan. Ruotsin maanlain mukaan sen tuli olla elinkelpoinen maatila tarpeellisine rakennuksineen, peltoineen ja kotieläimineen. Pappila peltoineen sijoitettiin salmen toiselle puolen Ritalanmäelle. Lorentz Röösin kartasta näkyy, että pappilan peltoja oli myös salmen tällä puolella kirkon ympärillä.
Säämingissä pappila ei pariin sataan vuoteen täyttänyt lain vaatimuksia. 150 vuotta seurakunnan perustamisen jälkeen kirkkoherra valitti käräjillä, ettei pappilassa vielä ollut keittiötä, ”joten täytyy keittää pappilan saunan eteisessä, joka jo kolmesti on syttynyt palamaan, mutta joka kerta – Luojalle olkoon kiitos – tuli on saatu sammutetuksi”.
Säämingin ensimmäinen nimeltä tunnettu pappi on Philippus Andreae. Hänen tiedetään siirtyneen vuonna 1535 Mikkeliin. Andreae on ollut työssä Säämingissä 1530-luvun murrosaikana. Silloin roomalaiskatolinen kirkko muuttui luterilaiseksi. Seurakuntalaiset kokivat muutoksen ehkä selvimmin siinä, että jumalanpalvelukset muuttuivat kokonaan kansankielisiksi.
Uuden seurakunnan ja kirkon myötä kristinuskon sanoma kykeni uudella tavalla tavoittamaan Savon itäisen rajaseudun ihmisiä. Muutos uskomuksissa ja tavoissa ei kuitenkaan tapahtunut nopeasti. Kansa omaksui kyllä käsityksen, että metsän haltija hiisi kammoksuu kirkonkellon ääntä, mutta kirkon kellon ääni ei vielä pitkään aikaan kuulunut laajan pitäjän joka kolkkaan asti. Luonnonantimien vieminen uhreina kuppikiville ja pyhille puille jatkui pitkään 1700-luvulle asti.
Mikael Agricola vieraili v. 1549 tarkastusmatkalla Ritalanmäen pappilassa. Tarkastuksen tulos ei mitenkään mairitellut sääminkiläisiä. ”Tuskin kukaan osasi lukea ulkoa Isä meidän -rukouksen, uskontunnustuksen, käskysanat ja muut kristinopin kappaleet. Tämä on vallan tavatonta ja kauheaa kristikansan keskuudessa ja voi tuottaa Jumalan rangaistuksena monenlaisia vitsauksia.”
Mikä olisi Mikael Agricolan arvio meistä tämän ajan seurakuntalaisista? Uskon, että se olisi myönteisempi. 520 vuoden työ ei ole ollut turhaa.